Menkijärvi Aerotow 11.4.2009
10.03.09
Aiheeseen liittyviä kuvia ja video löytyvät täältä.
Perjantai-aamu valkeni Kuopiossa ja piti oikein hieraista silmiään kurkatessaan verhon raosta ulos. Säätiedoitus oli luvannut koko viikon aurinkoa ja lämmintä pääsiäispyhiksi, mutta ulkona oli talven kovin lumipyry. Lunta tuli taivaan täydeltä ja sitä kertyi muutamassa tunnissa ainakin kymmenen senttiä. Siinä oli usko koetuksella, kun pakkailtiin Kumpulaisen Karin kanssa lennokkeja peräkärryyn. Olimme nimittäin lähdössä Menkijärvi Aerotow tapahtumaan. Tämä oli kolmas kerta kun savolaisten ja pohjalaisten voimin järjestettin Menkijärvellä skaalapurjekonetapahtuma. Nyt se oli vielä IGG Finland Aerotow tapahtuma numero 1! Vähän huolestutti, koska toivoin IGG:lle hyvää alkua juuri tuolta Pohjanmaalta. Nokka käännettiin länteen ja sitten mentiin. Sohjo lensi kahta puolen autoa ja pilvet roikkuivat matalalla puiden latvoissa.
Iltapäivällä ohitettiin Menkijärven sohjoinen kenttä. Vielä oli kelillä aikaa parantua seuraavaan aamuun ja siitä ajeltiin kokka kohisten kohti Seinäjokea, jossa yövyttiin. Kaiken aikaa tuijotettiin taivaanrantaan ja jokainen vaalea täplä pilvisessä taivaassa julistettiin rintaman reunaksi, josta alkaa sitten helle. Niissä täpinöissä saavuttiin Seinäjoelle ja pienen pysähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa Ylistaolle Vuorisen sukukartanolle, jossa Hank oli tekemässä viimeisiä säätöjä tuliterään 1:3,2 Puchacziin. Sen tulikaste olisi huomenna! Kaikki oli kunnossa ja samalla saatiin Hankin takakontista uudet IGG lippikset päähämme. Samalta näytti taivas, kun palailtiin Seinäjoelle, tosin pimeällä se oli vieläkin ikävämmän näköinen.
Vuorisen sukukartanon tuvassa Puchacziin tehtiin viimeiset trimmaukset
Hellettä pukkaa...
Aamupalan jälkeen ajeltiin Menkijärven kentälle. Sade oli lakannut, mutta kaikkialla oli koleaa ja kosteaa. Perhana, missä se luvattu helle oikein viipyy? Pikkusaaren Jukka keitteli kahvit ja tarjosi pullat ilmailijoiden kämpässä ja sitten ryhdyttiin hommiin. Ensin laitettiin IGG Finland banderolli edustavalle paikalle kentän reunaan ja sen jälkeen koneet koottiin pikavauhtia. Kohta jo ensimmäiset hinurit lensivät trimmikeikkoja ja fiilinki alkoi vähitellen nousta. Pilvetikin olivat jo korkeammalla ja tuuli oli mukavan heikkoa. Tuttu juttu, siimoja kiinni purjekoneisiin ja pienen taktiikkakeskustelun jälkeen tikku eteen ja taivaalle. Laurin Juhani urakoi taas tapansa mukaan Jukan Austerilla purjekoneita yläilmoihin ja minä säestin Wilgalla sen minkä ennätin. Juhanilla oli lisäksi oma Piper Pawnee ja hetken päästä paikalle saapui Pyhännän koko lennokkiurheilukeskittymä, eli Hjulbergin Hannu Piper Cupin kanssa. Mekijärvellä piti suorittaman Pyhännän kaikkiken aikojen ensimmäinen skaalapurjekoneen hinaus!
Yleisöäkin tuli paikalle
Puhkuja rivissä
Mutta sitä ennen piti saada Hankin Puchacz taivaalle. Koneella on painoa yli 15 kiloa ja kärkiväliä on 5,3m. Sitä on rakennettu koko talvi ja nyt ei enää ole paluuta. Tänään tehdään ensilento. Kantomatkatestejä tehtiin lyhyellä ja täydellä kantamalla ja ohjainten liikkeet tarkastettiin uudestaa n. 100 kertaa. Nyt Hank tänne ja koukku kiinni, kansa haluaa nähdä Puhkun taivaalla! Wilga kävi tasaista tyhjäkäyntiä kiitotiellä ja odotteli kärsivällisesti Puhkun kiinnittämistä hinaussiimaan. Siellä se hetken päästä oli kiinni ja sitten vielä viimeinen neuvonpito. Jos tulee hämminkiä, niin koukku irti ja takaisin kentälle. Kiitotie oli turvallisen pitkä ja hengitys alkoi tasaantua. Anna mennä sitten! Kaasu täydelle ja Puhku kiihtyy hitaasti mutta varmasti. Wilga vetää kaikin voimin ja hetken päästä puchacz nousee arvokkaasti siivilleen. Se on ilmassa ja sitten vaan taivaalle täyttä kaasua. Yhdistelmä meni tasaisesti, mutta hetlken päästä homma muuttui levottomaksi. Hinuri koukki ja Puchacz rimpuili hinausnarussa ja homma alkoi mennä aivan sekaisin. Onneksi molemmissa päissä narua oli kokenut kaveri ja puhku laukaistiin irti josta se kaartoi komeasti kentälle takaisin. Jarrut auki ja varma lasku lähtöpaikalle. Hetken päästä oli Wilgakin taas maassa.
Wilga valmiina hinaukseen!
Mikäs siinä meni pieleen? Vuorisen trimmit olivat jollain tavoin jumissa, ja puhku oli liikaa työnnöllä. Kun tähän vielä yhdistyi Wilgan liikaa työnnöllä olevat hinaustrimmit, niin soppa oli valmis. Puhkun hinauskoukussa oli myös ongelmia, mutta säätämällä sekin asettui. Kohta oltiin taas jonossa kentällä hinaussiima tiukalla, mutta tällä kertaa nokka toiseen suuntaan, koska tuuli tuntui tulevan enemmän sieltä päin. Perhana, nyt sen pitää onnistua. Tavoitteena on 300m ja sitten irti. Ollanko valmiit? Kyllä ollaan! Tikku eteen, hinurin pyrstö pienellä työnnöllä ilmaan ja voimakas kiihdytys. Alahan jo nousta ilmaan... ja hetken päästä Puchacz liitää taas parissa metrissä hinurin perässä valmiina tosi toimiin. Wilga ilmaan ja tasainen veto ylös. Nyt se menee kuin juna. Puchacz kaartelee rauhallisesti perässä ja Wilga vetää sen minkä pytyistä lähtee. Ensimmäistä kertaa itsekin vedän näin panavaa konetta, ja painon kyllä tuntee. Hetken päästä Piccolario ilmoittaa 250m eli kohta ollaan riittävän korkealla. 300m kohdalla irroitellaan ja hinuri äkkiä alas, että pääsee seuraamaan ensilentoa. Hank tekee sen varmasti ja tuo Puhkun komeasti jarrut auki päätelineelle asfalttikiitotielle. Näitä tehtiin vielä monta lisää samana päivänä ja kerta kerralta meni paremmin. Lopussa Puhku roikkui vielä Juhanin ohjastaman Austerin peräkoukussa. Se on hurjaa touhua. Puhku antaa suunnan ja Austeri vauhdin!
Uuden Puhaczin ensikeikka
Tiaisen Juha oli viritellyt vanhan kisaliidokin nokalle hinauskoukun ja hyvin se toimi. Juha olikin ensimmäistä kertaa mukana tässä porukassa, mutta ei varmuudella viimeistä kertaa. Homma toimi hienosti ja keikkoja tuli tasaiseen tahtiin. Hantulan Kimmo saapui päivällä ja kohta oli ASW 19 pienenä pisteenä taivaalla. Hannu toi sitten sen paljon puhutun ja kaivatun auringon mukanaan! Nyt piti jo heittää takkia pois. Pikkunosteitakin löydettiin ja Jukan kanssa pyörittiin samassa termiikissä. Oma Puchaczini ja Jukan Ka6 olivat päällekkäin samassa nostossa ja vähän siinä jo hirvitti. Mutta termiikki oli sen verran harvinaista herkkua, että sitä piti maistaa vaikka pienellä riskilläkin.
Homma on hanskassa
Hjulbergin Hannu käynnisteli Piperiään ja tarkoituksena oli suorittaa ensihinaus, sekä koneella että miehellä. Minä virittelin ASH-26 perään ja sitten kertailtiin taas kerran suunnitelmaa. Odota, että saan purtsikan ilmaan ja vedä sitten hinuri rauhallisesti ylös. Tasaista vetoa ylöspäin ja tee loivia kaartoja. Varo kaarroissa, ettei nousukulma muutu. Yksinkertaista, mutta samalla niin helkkarin monimutkaista! Konkarit katselivat kentän reunalla tarkkaavaisesti, mutta Hannu ei siitä välittänyt. Kaasu auki ja heti alkuun mallisuoritus startissa. Enpä ole Wilgalla monasti lähtenyt noin tasaisesti. Sitten keula kohti taivasta ja varma veto muutamalla loivalla kaarrolla 300 metriin. Helkkari, sehän teki sen juuri niin kuin neuvottiin! Seuraava keikka olikin sitten puolestaan katastrofiharjoitus. Kumpulaisen Kari roikkui perässä, ja molempien homma sekosi yllättäen parissa sadassa metrissä. Hinuri ja purtsikka sakkasivat naru välissään ja pyörivät villin näköisenä. Narut irti! -me muut huudettiin naama punaisena, ja hetken päästä hinaussiima leijaili hallin taakse metsään. Koneet olivat taas hallinnassa ja siimakin löytyi pikku hikoilun jälkeen. Hannu veti vielä puolenkymmentä keikkaa ja homma alkoi olla aika hyvällä mallilla. IGG Finlandilla on taas yksi hinauspilotti enemmän sankoissa riveissään!
Siipeä riittää
Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja purjekoneita hinattiin jatkuvalla syötöllä taivaalle. Oma Pucahczini lensi ensilennon pääsiäisenä tasan kaksi vuotta aikaisemmin samaisella Menkijärven kentällä. Laurin Juhani hinasi silloin sen taivaalle omalla Wilgallani. Nyt oli 99 keikkaa takana ja pitihän se 100:s keikkakin vetää, vaikka alkoi olla mehut jo poissa miehestä. Juhani veti sen Austerilla, muuta aivan normikeikka, kuten Rakulaisilla on tapana sanoa. Varmaa työtä siiman molemmissa päissä ja irroitus kolmessa sadassa metrissä. Siitä tylsää alamäkeä ja pikkunätti lasku kiitotielle. 100 keikkaa takana ja paljon vielä edessä. Näissä merkeissä päätettiin IGG Finlandin ensimmäinen hinaustapahtuma ja lähdettiin ajamaan pimenevää iltaa kohti takaisin Kuopioon.
Mukana oli 8 pilottia, 9 purjekonetta ja 4 hinuria
Juha Reinikka
Perjantai-aamu valkeni Kuopiossa ja piti oikein hieraista silmiään kurkatessaan verhon raosta ulos. Säätiedoitus oli luvannut koko viikon aurinkoa ja lämmintä pääsiäispyhiksi, mutta ulkona oli talven kovin lumipyry. Lunta tuli taivaan täydeltä ja sitä kertyi muutamassa tunnissa ainakin kymmenen senttiä. Siinä oli usko koetuksella, kun pakkailtiin Kumpulaisen Karin kanssa lennokkeja peräkärryyn. Olimme nimittäin lähdössä Menkijärvi Aerotow tapahtumaan. Tämä oli kolmas kerta kun savolaisten ja pohjalaisten voimin järjestettin Menkijärvellä skaalapurjekonetapahtuma. Nyt se oli vielä IGG Finland Aerotow tapahtuma numero 1! Vähän huolestutti, koska toivoin IGG:lle hyvää alkua juuri tuolta Pohjanmaalta. Nokka käännettiin länteen ja sitten mentiin. Sohjo lensi kahta puolen autoa ja pilvet roikkuivat matalalla puiden latvoissa.
Iltapäivällä ohitettiin Menkijärven sohjoinen kenttä. Vielä oli kelillä aikaa parantua seuraavaan aamuun ja siitä ajeltiin kokka kohisten kohti Seinäjokea, jossa yövyttiin. Kaiken aikaa tuijotettiin taivaanrantaan ja jokainen vaalea täplä pilvisessä taivaassa julistettiin rintaman reunaksi, josta alkaa sitten helle. Niissä täpinöissä saavuttiin Seinäjoelle ja pienen pysähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa Ylistaolle Vuorisen sukukartanolle, jossa Hank oli tekemässä viimeisiä säätöjä tuliterään 1:3,2 Puchacziin. Sen tulikaste olisi huomenna! Kaikki oli kunnossa ja samalla saatiin Hankin takakontista uudet IGG lippikset päähämme. Samalta näytti taivas, kun palailtiin Seinäjoelle, tosin pimeällä se oli vieläkin ikävämmän näköinen.
Vuorisen sukukartanon tuvassa Puchacziin tehtiin viimeiset trimmaukset
Hellettä pukkaa...
Aamupalan jälkeen ajeltiin Menkijärven kentälle. Sade oli lakannut, mutta kaikkialla oli koleaa ja kosteaa. Perhana, missä se luvattu helle oikein viipyy? Pikkusaaren Jukka keitteli kahvit ja tarjosi pullat ilmailijoiden kämpässä ja sitten ryhdyttiin hommiin. Ensin laitettiin IGG Finland banderolli edustavalle paikalle kentän reunaan ja sen jälkeen koneet koottiin pikavauhtia. Kohta jo ensimmäiset hinurit lensivät trimmikeikkoja ja fiilinki alkoi vähitellen nousta. Pilvetikin olivat jo korkeammalla ja tuuli oli mukavan heikkoa. Tuttu juttu, siimoja kiinni purjekoneisiin ja pienen taktiikkakeskustelun jälkeen tikku eteen ja taivaalle. Laurin Juhani urakoi taas tapansa mukaan Jukan Austerilla purjekoneita yläilmoihin ja minä säestin Wilgalla sen minkä ennätin. Juhanilla oli lisäksi oma Piper Pawnee ja hetken päästä paikalle saapui Pyhännän koko lennokkiurheilukeskittymä, eli Hjulbergin Hannu Piper Cupin kanssa. Mekijärvellä piti suorittaman Pyhännän kaikkiken aikojen ensimmäinen skaalapurjekoneen hinaus!
Yleisöäkin tuli paikalle
Puhkuja rivissä
Mutta sitä ennen piti saada Hankin Puchacz taivaalle. Koneella on painoa yli 15 kiloa ja kärkiväliä on 5,3m. Sitä on rakennettu koko talvi ja nyt ei enää ole paluuta. Tänään tehdään ensilento. Kantomatkatestejä tehtiin lyhyellä ja täydellä kantamalla ja ohjainten liikkeet tarkastettiin uudestaa n. 100 kertaa. Nyt Hank tänne ja koukku kiinni, kansa haluaa nähdä Puhkun taivaalla! Wilga kävi tasaista tyhjäkäyntiä kiitotiellä ja odotteli kärsivällisesti Puhkun kiinnittämistä hinaussiimaan. Siellä se hetken päästä oli kiinni ja sitten vielä viimeinen neuvonpito. Jos tulee hämminkiä, niin koukku irti ja takaisin kentälle. Kiitotie oli turvallisen pitkä ja hengitys alkoi tasaantua. Anna mennä sitten! Kaasu täydelle ja Puhku kiihtyy hitaasti mutta varmasti. Wilga vetää kaikin voimin ja hetken päästä puchacz nousee arvokkaasti siivilleen. Se on ilmassa ja sitten vaan taivaalle täyttä kaasua. Yhdistelmä meni tasaisesti, mutta hetlken päästä homma muuttui levottomaksi. Hinuri koukki ja Puchacz rimpuili hinausnarussa ja homma alkoi mennä aivan sekaisin. Onneksi molemmissa päissä narua oli kokenut kaveri ja puhku laukaistiin irti josta se kaartoi komeasti kentälle takaisin. Jarrut auki ja varma lasku lähtöpaikalle. Hetken päästä oli Wilgakin taas maassa.
Wilga valmiina hinaukseen!
Mikäs siinä meni pieleen? Vuorisen trimmit olivat jollain tavoin jumissa, ja puhku oli liikaa työnnöllä. Kun tähän vielä yhdistyi Wilgan liikaa työnnöllä olevat hinaustrimmit, niin soppa oli valmis. Puhkun hinauskoukussa oli myös ongelmia, mutta säätämällä sekin asettui. Kohta oltiin taas jonossa kentällä hinaussiima tiukalla, mutta tällä kertaa nokka toiseen suuntaan, koska tuuli tuntui tulevan enemmän sieltä päin. Perhana, nyt sen pitää onnistua. Tavoitteena on 300m ja sitten irti. Ollanko valmiit? Kyllä ollaan! Tikku eteen, hinurin pyrstö pienellä työnnöllä ilmaan ja voimakas kiihdytys. Alahan jo nousta ilmaan... ja hetken päästä Puchacz liitää taas parissa metrissä hinurin perässä valmiina tosi toimiin. Wilga ilmaan ja tasainen veto ylös. Nyt se menee kuin juna. Puchacz kaartelee rauhallisesti perässä ja Wilga vetää sen minkä pytyistä lähtee. Ensimmäistä kertaa itsekin vedän näin panavaa konetta, ja painon kyllä tuntee. Hetken päästä Piccolario ilmoittaa 250m eli kohta ollaan riittävän korkealla. 300m kohdalla irroitellaan ja hinuri äkkiä alas, että pääsee seuraamaan ensilentoa. Hank tekee sen varmasti ja tuo Puhkun komeasti jarrut auki päätelineelle asfalttikiitotielle. Näitä tehtiin vielä monta lisää samana päivänä ja kerta kerralta meni paremmin. Lopussa Puhku roikkui vielä Juhanin ohjastaman Austerin peräkoukussa. Se on hurjaa touhua. Puhku antaa suunnan ja Austeri vauhdin!
Uuden Puhaczin ensikeikka
Tiaisen Juha oli viritellyt vanhan kisaliidokin nokalle hinauskoukun ja hyvin se toimi. Juha olikin ensimmäistä kertaa mukana tässä porukassa, mutta ei varmuudella viimeistä kertaa. Homma toimi hienosti ja keikkoja tuli tasaiseen tahtiin. Hantulan Kimmo saapui päivällä ja kohta oli ASW 19 pienenä pisteenä taivaalla. Hannu toi sitten sen paljon puhutun ja kaivatun auringon mukanaan! Nyt piti jo heittää takkia pois. Pikkunosteitakin löydettiin ja Jukan kanssa pyörittiin samassa termiikissä. Oma Puchaczini ja Jukan Ka6 olivat päällekkäin samassa nostossa ja vähän siinä jo hirvitti. Mutta termiikki oli sen verran harvinaista herkkua, että sitä piti maistaa vaikka pienellä riskilläkin.
Homma on hanskassa
Hjulbergin Hannu käynnisteli Piperiään ja tarkoituksena oli suorittaa ensihinaus, sekä koneella että miehellä. Minä virittelin ASH-26 perään ja sitten kertailtiin taas kerran suunnitelmaa. Odota, että saan purtsikan ilmaan ja vedä sitten hinuri rauhallisesti ylös. Tasaista vetoa ylöspäin ja tee loivia kaartoja. Varo kaarroissa, ettei nousukulma muutu. Yksinkertaista, mutta samalla niin helkkarin monimutkaista! Konkarit katselivat kentän reunalla tarkkaavaisesti, mutta Hannu ei siitä välittänyt. Kaasu auki ja heti alkuun mallisuoritus startissa. Enpä ole Wilgalla monasti lähtenyt noin tasaisesti. Sitten keula kohti taivasta ja varma veto muutamalla loivalla kaarrolla 300 metriin. Helkkari, sehän teki sen juuri niin kuin neuvottiin! Seuraava keikka olikin sitten puolestaan katastrofiharjoitus. Kumpulaisen Kari roikkui perässä, ja molempien homma sekosi yllättäen parissa sadassa metrissä. Hinuri ja purtsikka sakkasivat naru välissään ja pyörivät villin näköisenä. Narut irti! -me muut huudettiin naama punaisena, ja hetken päästä hinaussiima leijaili hallin taakse metsään. Koneet olivat taas hallinnassa ja siimakin löytyi pikku hikoilun jälkeen. Hannu veti vielä puolenkymmentä keikkaa ja homma alkoi olla aika hyvällä mallilla. IGG Finlandilla on taas yksi hinauspilotti enemmän sankoissa riveissään!
Siipeä riittää
Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja purjekoneita hinattiin jatkuvalla syötöllä taivaalle. Oma Pucahczini lensi ensilennon pääsiäisenä tasan kaksi vuotta aikaisemmin samaisella Menkijärven kentällä. Laurin Juhani hinasi silloin sen taivaalle omalla Wilgallani. Nyt oli 99 keikkaa takana ja pitihän se 100:s keikkakin vetää, vaikka alkoi olla mehut jo poissa miehestä. Juhani veti sen Austerilla, muuta aivan normikeikka, kuten Rakulaisilla on tapana sanoa. Varmaa työtä siiman molemmissa päissä ja irroitus kolmessa sadassa metrissä. Siitä tylsää alamäkeä ja pikkunätti lasku kiitotielle. 100 keikkaa takana ja paljon vielä edessä. Näissä merkeissä päätettiin IGG Finlandin ensimmäinen hinaustapahtuma ja lähdettiin ajamaan pimenevää iltaa kohti takaisin Kuopioon.
Mukana oli 8 pilottia, 9 purjekonetta ja 4 hinuria
Juha Reinikka