Wilgapilotin totuuden hetket olivat edessä!

Helatorstai aamuna poimin Pajusen Arton kyytiin ja laitoin auton nokan kohti etelää. Auton tavaratilaan ja katolle oli edellisenä iltana pakattu kunnioitettava määrä lennokkikalustoa ja nokka osoitti suoraan Viron Eteläosassa sijaitsevaan Viljandin kaupunkiin ja sen lähistöllä sijaitsevalle lentokentälle. Oltiin menossa Scale Gliders Viljandi Aerotow 2006 tapahtumaan! Sinne ajeltiin illaksi ja yö vietettiin nätissä lomakeskuksessa järven rannalla.

Perjantai aamuna hyvin nukutun yön jälkeen alkoi sitten lastin purkaminen ja koneiden kasaaminen toimintavalmiuteen. Kylläpä olikin hieno nurmikenttä ja pituuttakin oli vaatimattomat 800m. Jos sille ei laskut onnistu, niin sitten lähdetään Nikkoauto kauppaan! Sitä ei kuitenkaan mietitty pitempään vaan päässä pyöri paljon kovempi juttu: Nyt on Wilgan tulikaste edessä! Koko kevät on trimmailtu ja kokeiltu erilaisia säätöjä ja muutama hinauskin on tehty. Vaan nyt on edessä kaksi päivää ja ainakin kymmenen purjekonetta, jotka kaikki pitää saada pysymään taivaalla koko ajan! Huh huh, onneksi muitakin hinureita oli paikalla, ettei aivan minun varassa olla. Mutta kuitenkin, nyt on homman toimittava....


Scale Gliders Viljandi Aerotow 2006 osanottajat

Hinaukset alkavat

Siis kone kasaan, tankki täyteen ja viimeinen tarkistus. Käyn aina kasauksen jälkeen koneen silmämääräisesti läpi ja tarkistelen kiinnitykset, liikeet, pyörät jne. Myös kantomatkatesti moottori käynnissä on tärkeä. Antenni sisässä kaiken pitäisi pelata n. 80m päästä. Ja kyllähän kaikki pelasikin. Homma on siis kunnossa ja ruletin voi laittaa pyörimään.

Purjekoneita alkoi kertyä jonoksi kentän reunaan nokka ahnaasti kiitotien suuntaan ja se taas loi lisää painetta Wilgakuskin korvien väliin. Moottori käyntiin ja täydet kaasut hetkeksi että saadaan lämmöt kohdalleen. Sitten tyhjäkäynnille ja rauhallinen rullaus kiitotielle. On aika ottaa trimmilento joten kaasu auki, pieni työntö että saadaan pyrstö ilmaan ja sitten rauhallinen veto taivaalle. Sinne menee kuin juna ja trimmit ovat suoraan kohdallaan. Hetken lentelyn jälkeen kaarto myötätuuliosalle, kaasu pois ja laipat auki ja kaarto kentän suuntaan. Siitä alkoi minun Viljandin keikan ensimmäinen lasku ja kaikki seurasivat sitä silmät tapillaan.


Purjekoneet jonottivat taivaalle.

Loppuliuku ja veto kolmelle pisteelle.Helppohan se on sanoa... Pikkuisen hermostuttaa, mutta eipä näytetä sitä ulospäin. Vähän kaasua lisää, alas nätissä kulmassa ja sitten loppuveto kolmelle pisteelle. No pikkuisen raskaasti se tuli, mutta aika hyvä. Itseasiassa paras lasku, mitä olin ikinä tehnyt... Siitä muina miehinä pikkukaasulla eteenpäin hinauksen lähtöasemaan ja siima kiinni. Ihan kuin tätä olisi tehty joka päivä.


Koelento on ohi ja tositoimet alkamassa.

Tuuli oli arviolta 5-7 mumutta aivan kentän suuntainen, joten kaiken pitäisi mennä hyvin. Siima kiinni ja valmiina ensimmäiseen hinaukseen. Purjekonekuski on aivan yhtä hermona kuin minäkin, joten täytyy ottaa ohjat käsiin ja rauhallisella äänellä käydä läpi hinaussuunnitelma: ”Anna vauhdin kiihtyä muutama metri ja vedä purjekone matalalle ilmaan. Siinä vaiheessa otan Wilgan ylös, mennään pientä nousua vähän matkaa ja kaarretaan loivasti vasemmalle. Sieltä loiva kaarto oikealle ja suoraan ylös tuonne mustaan pilveen. Seuraa perässä ja koeta pysyä hinurin yläpuolella. Sano kun haluat irroittaa, niin työnnän vaakalentoon ja hiljennän vauhtia. Oletko valmiina?” Valmiina oltiin, ja sitten tikku eteen. Kaikki meni aivan kuin käsikirjoituksessa sovittiin ja irroituksen jälkeen pikapikaa alas poimimaan seuraava kyytiin. Kyllä on hienoa. Tämä on parasta mitä aikamies voi tehdä housut jalassa! Wilga alas ja seuraava purtsikka taivaalle.


Tätä tahkottiin kolme päivää.

Yli 100 hinausta.

Tätä tahkottiin muiden hinureiden kanssa vuorovedoin ja vuorotellen ajettiin omilla purjekoneilla. Hinauksia tuli yhteensä yli 100 kolmen päivän aikana. Koneita meni ylös ja alas ja homma pyöri siihen malliin, että paikalliset Virolaiset Wilgapilotit katselivat menoa suu auki. Ainoastaan sadekuurot keskeyttivät toiminnan hetkellisesti, mutta iltaan asti vedettiin molempina päivinä ja lennettiin niin että hiki tippui otsasta. Eipä jaksanut porukka juhlia illalla saunan ja syönnin jälkeen vaan aika pian alettiin katsella varovaisesti punkan suuntaan. Tätä tehtiin aika monta kertaa.


Valmiina lähtöön!

Oikea Wilga ja soundit!

Lentokentällä toimii purjelentokerho, joilla hinurina on oikea Wilga. Helkkarin ruma ja kolhuinen, niinkuin Wilgan pitää ollakin. Aivan hävettää kertoa, että vahasin omani kiiltäväksi ja puhtaan valkoiseksi. Wilgat ovat oikeasti lommoisia ja likaisia! Vähän toivoin mielessäni, että pääsisin lentämään Wilgan kyydissä, mutta se toive toteutui vain osaksi. Me nimittäin rullattiin Wilga lennätyspaikalle ja pääsin kyytiin. Ja kun konetta rullataan, niin sen moottori pitää tietysti ensin käynnistää... Lisätään siis öljy ja tarkistetaan bensa!


Lisätään öljy ja tarkistetaan bensa!

Öljyä kaadetaan emalisankolla sisään ja muutama kierros käsin potkurista. Sen jälkeen startti paineilmalla, ja voi luoja mitkä soundit! Sylinterit käynnistyvät yksitellen ja kun kaikki yhdeksän sytyttävät, niin savu alkaa vähitellen hälventyä kentältä. Moni amerikanraudan omistaja asuisi viikon roskapöntössä että saisi tuollaiset soundit omaan autoonsa. On siinä myllyssä voimaa ja kun pilotti otti pyörätukien varassa täydet kierrokset, niin
ei ole vaikea uskoa, että Wilgalla hinaillaan näytöksissä jopa 5 purtsikkaa yhdellä kertaa.


Kyllä lähtee!

Kaikki meni nappiin

Hinaushomma meni hienosti ja koko aikana ei tapahtunut vakavampia haavereita. Kaksi kertaa jouduin laukaisemaan vetonarun hinauksen alussa koska purjekone alkoi heittelehtiä lähtökiidossa. Vedin hinurin ylös yksinään ja tein heti laskun. Purtsikoissa selvittiin katkenneilla muovipulteilla. Jarkon 2,7m PIK vaati vähän hitaampaa vetoa, mutta sekin meni taivaalle kuin heittämällä. Irroituksen jälkeen kaartelin rauhassa alas ja katselin Jarkon huimia taitolentoliikkeitä sivusilmällä. Kone heittää uskomattomia kierteitä ja tulee sitten sukkana alaspäin aika lailla minua kohti... Mitä helkkaria, siima on jäänyt jumiin purtsikan nokkaan! Äkkiä irti hinurista ja alta pois. Tuostakin selvittiin naurulla ja Jarkko laski koneensa taitavasti siima nokassa kiinni kiitotielle.

Kotiin paluu

Sunnuntaina lähdettiin paluumatkalle auto tupaten täynnä pakattuna. Sivuikkunasta näkyi kasan alta vähän Wilgan pyrstöä ja kuomun yläosaa. Muuten se oli aika tarkkaan kaikenlaisen tavaran peitossa. Vähän siinä Arton kanssa naureskeltiin, että mitähän se tullimiesparka Suomessa tuumaa poikien lastista ja mitenkähän sille selitetään, että mitä meillä on kyydissä. No, se tullimies pysäytti auton, kurkkasi kopin ikkunasta ulos ja kysyi, että ”onkos siellä lennokkeja kyydissä?” Joo, on lennokkeja. ”Olittekos kisoissa?” No leirillä oikeastaan oltiin. Ja sitten se tokaisi: ”Onkos tuo iso muuten Wilga?” .... loppui muuten hymy pojilta! Loppumatka sitä äimisteltiin, kun
kumpikaan meistä ei itse pystyisi konetta kasan alta varmuudella tunnistamaan.



Juha Reinikka


Takaisin alkuun