8.5.2010 RÄYSKÄLÄ AEROTOW
Kauden avaus ja yksi päätapahtumista
Google Map katso paikka.
EFRY tietoa kentästä.
Räyskälässä avataan IGG 2010 kausi virallisesti. Paikka on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Tämä on IGG:n päätapahtuma ja sinne on jokaisen ehdottomasti tultava mukaan. Räyskälä Aerotow tapahtumaan mennessä viimeinenkin talven projekti on valmiina vaikka sitten ensilennolle. Räyskälä toimii myös valmistautumisleirinä Pohjoismaiseen Ållebergin tapahtumaan.
Osa porukasta tulee paikan päälle jo perjantai-iltana ja lauantaina hinataan koko pitkä päivä. Tapahtuma päättyy lauantai-iltana, sillä kaikilla on siinä vaiheessa jo kiire sunnuntain äitienpäivän valmisteluun.
Alla olevan kuvakoosteen avulla voi palata vuoden 2009 tunnelmiin. Meitä oli siellä ennätysmäärä ja tänä vuonna pistetään paremmaksi!

________________________________________________________________________________________________
Kuvasatoa vuoden 2009 Räyskälä Aerotow tapahtumasta: